torstai 4. lokakuuta 2012

Hippoja ja tanssivia miehiä

Gekko!

Kalkutta on juhlien, pyhien ja lakkojen kaupunki.  Vapaapäivät, työnteko ja kaikki muu vapaa-aika kulkevat sulassa sovussa keskenään. Lasten kanssa touhuilu on kivaa, ruoka on edelleen hyvää ja kaikki on halpaa. Myös kodissamme vierailevat gekko -liskot ovat söpöjä.


Täällä lapset ovat ihania. Ainakin suurimman osan ajasta. IPERillä meillä on oma ryhmä, johon kuuluu kuusi lasta. Tätä ryhmää me opetamme muutamana päivänä viikossa. Kyse ei oikeastaan ole sellaisesta koulutasoisesta opetuksesta oikein missään vaiheessa. Tuntuu enemmänkin siltä, että pitäisimme iltapäiväkerhoa. Meidän omat pallerot ovat aivan ihanan kivoja, vaikka tykkäävätkin välillä villiintyä. Eivätkä he aina kuuntele. Varsinkaan kun ei ole yhteistä kieltä ja heidän englantinsa on suhteellisen heikkoa. Mutta tykkään heistä silti niiiiin paljon, keskiviikkona yksi poika pelasti päiväni halaamalla lämpimästi. Sydän sulaa.
KUVIA LAPSISTA!


Ihania palleroita!
Slummilapsien kanssa työskentely on samaan aikaan rankkaa ja hyvin palkitsevaa. Pari kertaa viikossa käymme slummialueen vieressä olevassa Outreach -koulussa IPERin opettajan kanssa antamassa tukiopetusta slummilapsille. Ne lapset pelastavat jokaisen pahan päivän. Heistä näkyy täydellisesti se aito ilo ja riemu, kun he saavat olla meidän kanssa. Viime viikolla minua kirjaimellisesti kiskottiin käsistä kaikkiin suuntiin, kun jokainen lapsi halusi saada oman osansa meidän huomiostamme. Oppimisen taso on yleisesti kuitenkin melko heikkoa. Joka kerta kun voi opettaa lapselle jotain uutta, kuten uuden englanninkielen sanan tai tavan laskea kertolaskuja, on aivan mahtavaa. On toosi mukavaa saada tehdä heidän hyväkseen edes jotain hyvää. Kaiken sen kurjuuden ja scheissen keskellä me saamme olla tuomassa valoa ja iloa heidän päiviinsä. Välillä me ollaan niitä ainoita ihmisiä ja aikuisia, jotka kuuntelevat mitä lapsella on oikeasti sanottavana.

Sitten muita kuulumisia.
Lauantaina tapahtui kaikenlaista jännää, niin hyvässä kuin pahassakin. Lähdettiin käymään kahvilla läheisessä kahvilassa, ja matkalla sinne näimme kuolleen rotan. Tullessamme tunnin päästä takaisin, siitä rotasta oli jäljellä enää pää. Olemme varmoja myös siitä, että näimme kadun reunalla makaamassa kuolleen miehen. Ja kukaan ei tehnyt asialle mitään, kukaan ei kiinnittänyt mieheen mitään huomiota. Íntian suuri ongelma on se, että onnettomuustilanteissa ihmisistä ei yksinkertaisesti välitetä. Meidänkin oli vain pakko kävellä tällaisessa tilanteessa ohi sen vuoksi, että ei me oltaisi pystytty siinä tilanteessa tekemään oikein yhtään mitään. Karu maailma.

Maailma kuitenkin parani illalla, kun rouva johtaja Dr. Mallik kutsui meidät perustamansa naisyhdistyksen vuosikokoukseen. Siellä sitä sitten istuttiin marttakerhossa kuuntelemassa koulutettujen mammojen puheita, katsomassa lasten tanssiesityksiä ja syömässä bengalilaista ruokaa. Parasta oli kuitenkin se, että siellä pelattiin aivan ihka oikeaa bingoa! Aivan huikeata. Ja sillaihan siinä kävi, että voitettiin hieman lohdutuspalkintoja. Matti sai mukeja, Miiu ryppyvoidetta ja minä intialaisen keraamisen padan. :D Mahtava ilta kerrassaan.


Sunnuntaina näin elämäni ensimmäisen norsun! Ja kirahvin. Ja seepran! Paitsi ne norsut halusi olla vähän piilossa kun oli niin kuuma… Kävimme siis Kolkatan eläintarhassa. Siellä oli tiikereitä, leijonia, karhuja, erilaisia papukaijoja, krokotiileja, virtahepoja ja sarvikuono. Olin yhtä innoissani näistä kaikista elukoista kuin viisivuotias päästessään lelu- tai karkkikauppaan. Paikalliset Kolkatan asukkaat tulevat sunnuntaisin eläintarhaan viettämään aikaa perheen tai ystävien kesken. Heille suurin nähtävyys eläintarhassa taisi olla tällä kertaa kuitenkin kolme tällaista valkoihoista länsimaalaista kaikesta siitä tuijotuksesta ja kuvien ottamisesta päätellen.







Maanantai-iltana päätettiin lähteä käymään syömässä vähän kauempana kuin lähikorttelien tarjoamissa kulinarististen nautintojen keskuksissa. Päädyimme sitten vahingossa muutaman kilometrin päässä olevaan hitusen hienompaan ravintolaan. Jossa tarjottiin myös olutta ja muita alkoholipitoisia virvokkeita. Intiassa alkoholia saa melko harvasta paikasta luvallisesti, ja alkoholia tarjoavia ruokapaikkoja tai baareja on yleisestikin hyvin vähän. No joka tapauksessa, päätimme nauttia hieman virvokkeita ja syödä kunnolla. Chilly Paneer oli uskomattoman hyvää. Ja mitä tämä kaikki maksoi kolmelta ihmiseltä: huimat 25 euroa! Hehee.


Kolkata on juhlien, pyhien ja lakkojen kaupunki. Tähän mennessä jokaisella viikolla on ollut jostain syystä jokin vapaapäivä. Tällä viikolla se oli maan uskonnollisen isän Mahatma Gandhin syntymäpäivä tiistaina. Tämän vapaapäivän kunniaksi päätimme illalla lähteä Lonely Planetin matkaoppaan avustuksella ulos. Päädyimme hullun taksikuskin kyydissä keskustaan kahville, josta Lonely Planet opasti meidät etsimään jollakin sivukujalla sijaitsevaa biljardipaikkaa. No, se paikkahan oli sitten miljoonan kulman takana, hyvin oudossa ja pimeässä paikassa. Paikan ulkopuolella oli semmoinen reipas intialainen nuorimies, joka kutsui meidät innoissaan sisälle. Paikka oli todellinen bilisluola, jossa oli neljä pöytää ja noin 30 miestä pelaamassa ja hengaamassa. Siinä sitä sitten pelailtiin, ja taidettiin me olla niille miehille aikamoinen nähtävyys. Yksi pelihän siis maksoi hurjat 40 rupiaa eli 60 senttiä. Päätettiin, että siitä mestasta tulee meidän kantapaikka.



Tanssivia miehiä
Keskiviikkona oli jälleen kulttuuristen elämysten ilta, kun rouva johtaja halusi viedä meidät keskustaan tanssiteatteriesitykseen nimeltään Shapmochan. Esityksen takana oli kuuluisia intialainen tanssijatar ja koreografi Dona Ganguly. Tarinan juoni oli seuraavanlainen: Kaksi jumalaa ovat hyvin rakastuneita toisiinsa. Heidän yllensä asetetaan kirous, jonka vuoksi he joutuvat maan päälle. Nainen nuortuu ja varttuu aikuiseksi tarinan aikana. Miehestä tulee maan päällä ruma, eivätkä he tunnista toisiaan tässä maailmassa. Tarinan opetus on se, että naisen täytyy oppia rakastaan miehen sisäistä kauneutta ennen kuin he voivat olla jälleen yhdessä ja palata jumaliksi. Ja totta kai, kuten kaikissa tarinoissa, tässäkin oli onnellinen loppu ja rakastavaiset saivat toisensa. Esitys oli jotain aivan erilaista Intiaa mitä olemme tähän asti nähneet. Kaikki se musiikki ja tanssi veivät täysin toisenlaiseen maailmaan. Oli hienoa päästä näkemään tällaistakin puolta Intiasta. Hämmentävintä oli nähdä, ettei oikeastaan kukaan tanssijoista ollut Suomen mittapuulla laiha tai lähelläkään sitä, vaan jokainen heistä oli normaalinkokoinen tai hieman tukevampikin. Tanssivat miehet olivat hauskimpia.


Tiistaina törmättiin myös ensimmäiseen McDonalds’iin. Toivoimme vättyvämme siltä, mutta niin ei käynyt. Syömään sinne tuskin menemme koskaan. Elämän kuitenkin pelastaa se, että varasimme tänään lentoliput ja hotellit marraskuun puoleen väliin viikoksi... Arvatkaa minne...




Aivan oikein, lähdemme ottamaan brunaa ja chillailemaan biitsille GOAAN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti