Jumalattaren juhlaa ja Mount Kanchenjunga

Viimeinen puolitoistaviikkoinen on ollut hermoja lepuuttava sekä energiaa kuluttava. Hullut intialaiset pitkine juhlineen ja hulluine vuoristoteineen ovat aiheuttaneet riemua ja jännitystä. Durga Puja ja Darjeeling olivat kaikkea tätä. Ja pienenä varoituksen sanana seuraava: tämä raapusteluni tulee olemaan pitkä, mutta toivottavasti mielenkiintoinen. Ja hyvin vahvasti kuvien täyttämä.

Bambuista ja kankaasta rakennettu maja.

Durga Puja on hinduille koko vuoden tärkein juhla. Durga on yksi hindujen tärkeimmistä jumalattarista ja jumala Shivan vaimo. Durgan Pujan taustalla oleva tarina on seuraavanlainen: Durga oli menossa neljän lapsensa Ganeshan, Saraswatin, Lakshmin ja Kartikin kanssa tapaamaan omia vanhempiaan. Ganesha on rahan ja bisneksen jumala, Saraswati tiedon ja viisauden jumalatar, Lakshmi hyvinvoinnin ja kauneuden jumalatar ja Kartik sodan jumala. Gansha ratsastaa hiirellä, Lakshmin lemmikki on valkoinen pöllö, Saraswatilla on joutsen ja Kartikin eläintoveri on riikinkukko. Matkalla vanhempiensa luokse Durhga lapsineen törmää demonilaumaan. Demonit riehuvat ympäriinsä ja yrittävät estää matkan jatkumisen. Niinpä muut jumalat antavat Durgalle kymmenen kättä, jotta hän voi piestä demonit hengiltä. Niinpä Durga laittaa myllyt pyörimään ja surmaa kaikki demonit. Durga perheineen pääsee turvallisesti perille vanhempiensa luokse. Durga viipyy vanhempiensa luona neljä päivää, jonka jälkeen hän palaa lapsineen takaisin omaan kotiinsa.

Durga ja Durgan lapset

Durga Pujaan valmistaudutaan aika samalla tavalla kuin meidän jouluumme. Intiaan saapumisestamme asti joka puolella on näkynyt Puja -mainoksia ja joka ikinen kauppa myy jotain Pujaan liittyvää, hurjilla alennuksilla tietenkin. Jokainen ostaa lähes jokaiselle Pujan päivälle uudet vaatteet, uusia koruja ja kaikenlaista muuta sälää. Koko Kolkata on pikkuhiljaa koristautunut täyteen juhla-asuunsa. Ympäri kaupunkia on rakennettu bambuista ja kankaista  Durgan koteja, joista jokaisessa on Durgan ja koko perheen upeasti tehdyt patsaat. Nämä Durgamajat ovat käsittämättömän upeita, ja on todella vaikea uskoa että ne on rakennettu oikeasti bambusta ja kankaasta. Durga Pujan vietto alkoi viikko sitten perjantaina, ja se loppu viikon päästä torstaina. Puja kestää kuitenkin virallisesti neljä päivää maanantaista torstaihin, kuten tarinan mukaan Durgan vierailu vanhempiensa luona. Neljännen päivän jälkeen kaikki Durgan patsaat viedään majoista ja dumpataan Kolkatassa kulkeviin Gangesin sivujokiin. Patsaiden jokeen kaataminen kuvastaa Durgan vanhempien ikävää lastaan kohtaan. Pujaan kuuluu luonnollisesti myös se, että vietetään paljon aikaa perheiden kesken, syödään hyvin ja iltaisin käydään ihastelemassa Durgamajoja. Kävimme itsekin ihastelemassa tätä kaupungin uutta kirjoa ja värien loistoa muutamina iltoina. Kävelymatkaa kauemmas emme voineet oikein lähteä, sillä iltaisin tiet ovat niin tukossa liikenteestä että viiden kilometrin taksimatka kestää hyvässä lykyssä puolitoista tuntia, kuten saimme yhtenä iltana huomata. Virallisen Durga Pujan juhlintaa, paraateja ja ilotulituksia emme siis päässeet näkemään, mutta sen sijaan pääsimme näkemään uskomattomia vuoristomaisemia.

Bambumaja tämäkin

Hieman erilainen Durgamaja

Howrahin rautatieasema

Tiistai-iltana intialainen juna lähti kuljettamaan meitä kohti pohjoista ja Darjeelingia. Toisella Kolkatan päärautatieasemalla Howrahissa junan kolmetuntinen odottelu tarjosi mielenkiintoisia elämyksiä, kun intialaiset halusivat katsella meitä pelaamassa sanapeliä. Ja chicken rezala olikin vihreää kanakastiketta, jota ei yksinkertaisesti pystynyt syömään. Ensimmäinen paha intialainen ruoka on siis löydetty. Junaan kuitenkin selvittiin ja omat paikat löydettiin oikeasta osastosta. Mainittakoon tähän väliin, että intialaiset junat ovat aivan älyttömän pitkiä, meidän junamme taisi olla valehtelematta 400 metrinen kaikkine vaunuineen. Samassa osastossa matkaa kanssamme taittoi kiltti intialainen setä, joka oli tulossa etelästä Keralasta ja oli menossa kohti pohjoista Sikkimiä. Setä oli siis päättänyt viettää kolme vuorokautta elämästään junassa. Tämä kiltti setä jutteli meille paljon kaikenlaista, ja neuvoi junassa matkustamiseen liittyvissä asioissa. Yö nukuttiin hyvin, ja aamulla tämä setä heräsi meidän kanssamme yhtä aikaa tarkistamaan että osaamme jäädä oikealla asemalla pois. Matka kesti siis vaivaiset 14 tuntia, kun aamun tunteina seisottiin vielä yhdellä asemalla tunti odottelemassa vastaantulevia junia. Junailussa hauskinta oli se, mitä kaikkea siellä oikein voidaankaan myydä. Ohitsemme kulki porukkaa myymässä muun muassa keitettyjä kananmunia, pelikortteja, sareja, pähkinöitä, nuudeleita, teetä, jotain friteerattua, kirjoja, meikkipusseja, vettä, erilaisia härpäkkeitä, tuntemattomia hedelmiä, koruja, kampoja, narua, kännykkäpusseja, housuja, hammastikkuja ja muistitikkuja.

New Jalpaigurin asemalle selvisimme seitsemän jälkeen keskiviikkoaamuna. Sieltä neuvottelimme itsellemme taksin, ja lähdimme kapuamaan vuoren rinteitä kohti Darjeelingia. Ympäröivät maisemat olivat koko matkan ajan käsittämättömät. Yksikään kuva ei riitä kertomaan siitä todellisuudesta, jonka keskellä saimme olla. Joka puolella vihreyttä, vuoren rinteitä ja vuorten huippuja. Siinä sitä sitten istuttiin kaksi tuntia huonojen teiden aiheuttamassa auton vatkauksessa, hätkähdyttävissä maisemissa ja kuumotuksessa siitä, että pudotaanko jostain kapealta tieltä alas rotkoon vai ei. Meidän kuski kylläkin oli todellinen päällikkö, se setä ei väistänyt ketään eikä mitään vaan painoi autollaan menemään. Ja lujaa.

Hotelli Sterling mäen päällä

Selvisimme kuitenkin siitä kahden tunnin vatkauksesta hengissä, ja pääsimme hotelliimme Ghumissa, 7km Darjeelingin keskustasta. Siellä sitä sitten oltiin kirjaimellisesti pilvien keskellä kahden ja puolen kilometrin korkeudessa. Hotellimme oli sitten semmoisen mäen päällä, että ihmettelimme kuinka autot pääsivät sen mäen ylös. Keskiviikkona sitten vaan lepäiltiin hotellissa ja käytiin tallailemassa vähän ympäri Ghumia ja kattelemassa mitäs siellä näkyy. Ilta meni koomatessa, syödessä intialaisia ylimakeita leivoksia ja Miiun ottaessa minusta hauskoja yliväsymyksen aiheuttamia kuvasarjoja (ne eivät ole julkaistavaa tavaraa).

MUNKKEJA!

Darjeeling

Intialaisia leivoksia.

Torstaina päätimme lähteä kävellen Darjeelingin keskustaan. Matkan varrella näkyi upeita maisemia, rotkoja, paikallisia, turisteja, rukouslippuja ja buddhalaisia munkkeja. Keskustaan päästiin parin tunnin kävelyn jälkeen. Kävimme syömässä, katselemassa basaareja ja bongailemassa muita länkkäreitä. Piipahdimme myös yhdessä Darjeelingin parhaimmista teekaupoista, josta sai monia kymmeniä erilaisia Darjeelingin teelaatuja. Kävimme sitten vielä nauttimassa päivällistä Lonely Planetin suosittelemassa tiibetiläisessä ravintolassa. Ruoka oli aivan taivaallista. Kuten Intiassa yleensä (sitä chicken rezalaa lukuun ottamatta).

Buddhalaisten rukouslippuja

Pöhlö kuvailee kasveja

Perjantaina herätyskello herätti meidät puoli neljältä aamulla. Oli aika lähteä katsomaan vuoristoista auringonnousua Tiger Hilliin 2600 metrin korkeuteen. Puoli viiden aikaan kyseisille mestoille oli menossa jonoittain jeeppejä ja muita autoja. Ja ihmisiä oli satoja. Siellä sitä sitten nökötettiin ulkona kylmässä pari tuntia (itselläni oli päällä kolmet housut ja viisi paitaa), mutta se oli todellakin sen arvoista. Siinä vaiheessa, kun auringon säteet hälvensivät kaukaisten vuorten päällä olevat pilviverhot pois, sydän oli pysähtyä. Oli käsittämättömän upeaa katsoa kymmenien kilometrien päässä Intian ja Nepalin rajalla olevaa maailman kolmanneksi korkeita vuorta, Kanchenjungaa. Kanchenjungan korkein päähuippu kohoaa 8568 metrin korkeuteen. Sitä aamuauringon valaisemaa näkyä katsellessa ymmärsi taas vähän lisää Luojamme suuruutta. Kaikki se oli ehkä päräyttävintä, mitä olen koskaan elämässäni nähnyt. Mikään kuva ei kerro totuutta siitä, mitä tuli oikeasti nähtyä. Se kuva on piirtynyt vain mieleen.

Kaukaisuudessa Mount Kanchenjunga

Kaveri -ravintola!

Loppupäivää kulutimme jälleen mestoilla Darjeelingin keskustassa. Yhdessä basaarikojussa tapasimme maailman söpöimmän mummon, joka puhui todella hyvää englantia. Miiun oli pakko ostaa kyseiseltä mummolta paita. Mummo oli hauska myöskin siksi, että hän kaivoi vaihtorahat rintamuksestaan. Poikkesimme matkallamme myös kivannäköiseen krääsä- ja korukauppaan, jossa oli maailman paras myyjä. Tämä setä alkoi heti jutella meille todella paljon, kyseli mistä me tullaan ja heitti aivan mielettömästi läppää. Kauppiassetä oli itse matkustellut Euroopassa, mutta ei ollut käynyt Suomessa. Saimme kehuja myös siitä, että suomalaiset puhuvat hänen mielestään eurooppalaisista parasta englantia. Parasta oli kuitenkin se, että tämä setä halusi tietää mitä “lake” on suomeksi. Ja kun sanoimme järvi, setä äänsi sen sanan aivan täydellisesti. Ja hän kertoi meille intialaisen sanonnan: “If you haven’t seen Kolkata, yo haven’t seen anything. If yo have seen Kolkata, yo have seen everything.” Voidaan siis olla onnellisia siitä, että saadaan asua kolme kuukautta elämästämme kyseisessä kaupungissa. :) Sitten kävimme syömässä päivällistä thai-ravintolassa. Paneer kasviksilla, cashewkana, basilikakana ja naanleipä olivat jälleen kerran kulinaristisen nautinnon arvoisia.

Darjeelingissa kulkee 1800-luvulla rakennettu junarata, jolla liikennöi vielä tänäkin päivänä turistien suosima Toy Train. Matka New Jalpaigurin asemalta Darjeelingiin lelujunalla kestää seitsemän tuntia.

Teekauppa Nathmull's

Thaimaalaista ruokaa. NAM!

Tämän illan taksimatka olikin sitten paras taksimatka koko Intiassa olon aikana. Darjeelingissa taksikuskeilla on ilmiselvät yhteiset sopimukset siitä, kuka kuljettaa ja ketä ja millä hinnalla. Kuskit neuvottelivat meille keskenään auton, joka vei meidät halvimmalla takaisin hotellille. Taksikuskimme olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Heti alkumatkasta vaikutti siltä, että hän olisi ollut hieman maistissa. Seuraavassa hetkessä hän ilmoitti meille, että poimimme matkan varrelta kyytiin hänen siskonsa. Kun nainen astui kyytiin, kuski naureskeli meille sanomalla “This is my chinese sister!”. Siis mitä?! :D Kun tämä chinese sister poistui kyydistä, hän lahjoitti kuskillemme pienen konjakkipullon. Tästäkös kuskimme innostui ja alkoi vain bilettää ja sanoi ottavansa koko pullon ennen nukkumaanmenoa. Matkalla kuunneltiin kaiken lisäksi aivan jäätävää länkkäripoppimusiikkia, ja kuski biletti lauleskellen koko ajan. Hän myös huuteli iloiseen sävyyn kaikenlaista ohikulkeville ihmisille ja autoilijoille. Oli aivan äärettömän hauskaa! Päätimme maksaa tälle kuskille vielä hieman ylimääräistä parhaasta kyydistä ikinä. Onneksi tästä matkasta on olemassa videomateriaalia, jonka avulla voi virkistää muistia. :)

Teeviljelmiä vuorten keskellä

Ihminen voi alkaa näyttää näinkin viisaalta
istuttuaan puoli yötä junassa

Launtai olikin se päivä, kun oli aika lähteä takaisin kotia kohti. Tapoimme päivällä vielä aikaa kävelemällä ympäri Ghumia ja istuskelemalla vuoren rinteillä. Iltapäivällä lähdimme laskettelemaan vuorenrinteitä takaisin alas kohti New Jalpaiguria. Matkalla pysähdyttiin vielä katselemaan teeviljelmiä, jotka jatkuivat silmänkantamattomiin asti. Siellä rinteillä näkyi myös apinoita. Juna takaisin Kolkataan lähti yhdeksältä illalla. Junassa meidän sleeper class -loosiin osui jälleen kerran mielenkiintoista porukkaa. Oli bangladeshilainen nuori mies sekä intialainen setä kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa. Kaikki alkoivat jutella meille todella paljon ja kysellä mistä olemme kotoisin. Kun vanhempi mies kuuli, että opiskelemme sosiaalialaa, hän alkoi kertoa tyttärensä kehitysvammasta. Hän halusi myös tietää, miten vammaishuoltoa toteutetaan Suomessa. Vietimme useita tunteja keskustellen näiden herrojen kanssa, emmekä malttaneet nukkua lähes lainkaan. Samassa vaunussa meidän kanssa oli myös intialaisia sotilaita. Jotka nukkuivat vanhat kunnon kiväärit kainaloissaan. Hyvin hämmentävää. :D

Intialaiset nukkuu rennosti juna-aseman pihalla

Takaisin kotiin IPERille selvisimme sunnuntaiaamuna kahdeksan maissa. Hassu setä oli melkein ovella vastassa toivottamassa meidät tervetulleiksi. Että se oli sitten sellainen reissu. Saimme nauttia vielä parista vapaapäivästä tehden mitä huvitti, ja työt saavat jatkua huomenna keskiviikkona. Matkamme on myös ylittänyt jo puolivälinsä. On kivaa ajatella, että päiviä on jäljellä vähemmän kuin mitä olemme täällä olleet. Ylinopeus ajan kulumisen suhteen on alkanut. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa pakkasen keskellä.