Viimeinen puolitoistaviikkoinen on ollut hermoja lepuuttava sekä energiaa kuluttava. Hullut intialaiset pitkine juhlineen ja hulluine vuoristoteineen ovat aiheuttaneet riemua ja jännitystä. Durga Puja ja Darjeeling olivat kaikkea tätä. Ja pienenä varoituksen sanana seuraava: tämä raapusteluni tulee olemaan pitkä, mutta toivottavasti mielenkiintoinen. Ja hyvin vahvasti kuvien täyttämä.
Bambuista ja kankaasta rakennettu maja. |
Durga ja Durgan lapset |
Bambumaja tämäkin |
Hieman erilainen Durgamaja |
Howrahin rautatieasema |
New Jalpaigurin asemalle selvisimme seitsemän jälkeen keskiviikkoaamuna. Sieltä neuvottelimme itsellemme taksin, ja lähdimme kapuamaan vuoren rinteitä kohti Darjeelingia. Ympäröivät maisemat olivat koko matkan ajan käsittämättömät. Yksikään kuva ei riitä kertomaan siitä todellisuudesta, jonka keskellä saimme olla. Joka puolella vihreyttä, vuoren rinteitä ja vuorten huippuja. Siinä sitä sitten istuttiin kaksi tuntia huonojen teiden aiheuttamassa auton vatkauksessa, hätkähdyttävissä maisemissa ja kuumotuksessa siitä, että pudotaanko jostain kapealta tieltä alas rotkoon vai ei. Meidän kuski kylläkin oli todellinen päällikkö, se setä ei väistänyt ketään eikä mitään vaan painoi autollaan menemään. Ja lujaa.
Hotelli Sterling mäen päällä |
MUNKKEJA! |
Darjeeling |
Intialaisia leivoksia. |
Buddhalaisten rukouslippuja |
Pöhlö kuvailee kasveja |
Perjantaina herätyskello herätti meidät puoli neljältä aamulla. Oli aika lähteä katsomaan vuoristoista auringonnousua Tiger Hilliin 2600 metrin korkeuteen. Puoli viiden aikaan kyseisille mestoille oli menossa jonoittain jeeppejä ja muita autoja. Ja ihmisiä oli satoja. Siellä sitä sitten nökötettiin ulkona kylmässä pari tuntia (itselläni oli päällä kolmet housut ja viisi paitaa), mutta se oli todellakin sen arvoista. Siinä vaiheessa, kun auringon säteet hälvensivät kaukaisten vuorten päällä olevat pilviverhot pois, sydän oli pysähtyä. Oli käsittämättömän upeaa katsoa kymmenien kilometrien päässä Intian ja Nepalin rajalla olevaa maailman kolmanneksi korkeita vuorta, Kanchenjungaa. Kanchenjungan korkein päähuippu kohoaa 8568 metrin korkeuteen. Sitä aamuauringon valaisemaa näkyä katsellessa ymmärsi taas vähän lisää Luojamme suuruutta. Kaikki se oli ehkä päräyttävintä, mitä olen koskaan elämässäni nähnyt. Mikään kuva ei kerro totuutta siitä, mitä tuli oikeasti nähtyä. Se kuva on piirtynyt vain mieleen.
Kaukaisuudessa Mount Kanchenjunga |
Kaveri -ravintola! |
Teekauppa Nathmull's |
Thaimaalaista ruokaa. NAM! |
Tämän illan taksimatka olikin sitten paras taksimatka koko Intiassa olon aikana. Darjeelingissa taksikuskeilla on ilmiselvät yhteiset sopimukset siitä, kuka kuljettaa ja ketä ja millä hinnalla. Kuskit neuvottelivat meille keskenään auton, joka vei meidät halvimmalla takaisin hotellille. Taksikuskimme olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Heti alkumatkasta vaikutti siltä, että hän olisi ollut hieman maistissa. Seuraavassa hetkessä hän ilmoitti meille, että poimimme matkan varrelta kyytiin hänen siskonsa. Kun nainen astui kyytiin, kuski naureskeli meille sanomalla “This is my chinese sister!”. Siis mitä?! :D Kun tämä chinese sister poistui kyydistä, hän lahjoitti kuskillemme pienen konjakkipullon. Tästäkös kuskimme innostui ja alkoi vain bilettää ja sanoi ottavansa koko pullon ennen nukkumaanmenoa. Matkalla kuunneltiin kaiken lisäksi aivan jäätävää länkkäripoppimusiikkia, ja kuski biletti lauleskellen koko ajan. Hän myös huuteli iloiseen sävyyn kaikenlaista ohikulkeville ihmisille ja autoilijoille. Oli aivan äärettömän hauskaa! Päätimme maksaa tälle kuskille vielä hieman ylimääräistä parhaasta kyydistä ikinä. Onneksi tästä matkasta on olemassa videomateriaalia, jonka avulla voi virkistää muistia. :)
Teeviljelmiä vuorten keskellä |
Ihminen voi alkaa näyttää näinkin viisaalta istuttuaan puoli yötä junassa |
Launtai olikin se päivä, kun oli aika lähteä takaisin kotia kohti. Tapoimme päivällä vielä aikaa kävelemällä ympäri Ghumia ja istuskelemalla vuoren rinteillä. Iltapäivällä lähdimme laskettelemaan vuorenrinteitä takaisin alas kohti New Jalpaiguria. Matkalla pysähdyttiin vielä katselemaan teeviljelmiä, jotka jatkuivat silmänkantamattomiin asti. Siellä rinteillä näkyi myös apinoita. Juna takaisin Kolkataan lähti yhdeksältä illalla. Junassa meidän sleeper class -loosiin osui jälleen kerran mielenkiintoista porukkaa. Oli bangladeshilainen nuori mies sekä intialainen setä kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa. Kaikki alkoivat jutella meille todella paljon ja kysellä mistä olemme kotoisin. Kun vanhempi mies kuuli, että opiskelemme sosiaalialaa, hän alkoi kertoa tyttärensä kehitysvammasta. Hän halusi myös tietää, miten vammaishuoltoa toteutetaan Suomessa. Vietimme useita tunteja keskustellen näiden herrojen kanssa, emmekä malttaneet nukkua lähes lainkaan. Samassa vaunussa meidän kanssa oli myös intialaisia sotilaita. Jotka nukkuivat vanhat kunnon kiväärit kainaloissaan. Hyvin hämmentävää. :D
Intialaiset nukkuu rennosti juna-aseman pihalla |
Takaisin kotiin IPERille selvisimme sunnuntaiaamuna kahdeksan maissa. Hassu setä oli melkein ovella vastassa toivottamassa meidät tervetulleiksi. Että se oli sitten sellainen reissu. Saimme nauttia vielä parista vapaapäivästä tehden mitä huvitti, ja työt saavat jatkua huomenna keskiviikkona. Matkamme on myös ylittänyt jo puolivälinsä. On kivaa ajatella, että päiviä on jäljellä vähemmän kuin mitä olemme täällä olleet. Ylinopeus ajan kulumisen suhteen on alkanut. Kohta sitä ollaankin jo Suomessa pakkasen keskellä.